Matka kohti Pikkuleijonien MM-kilpailuja alkaa

12. huhtikuu 2016 - Mika Rouhiainen

Alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kilpailut käynnistyvät torstaina 14. huhtikuuta Grand Forksissa Yhdysvalloissa. Ensimmäisenä saamme vastaamme Tshekin. Tuo hetki on varmasti upea, sillä kyseessä on allekirjoittaneen ensimmäinen maajoukkuekutsu. Taustaa kylläkin löytyy JYPin A-nuorten fysioterapeuttina.

Valmistautuminen MM-kilpailuihin alkoi omalta osaltani jo viime kesänä Kuortaneella, jossa tutustuin pelaajiin. Fysioterapeutin rooli MM-joukkueessa on erilainen kuin esimerkiksi päivittäisessä joukkuetyössä, jossa fysioterapeutti pyrkii ennen kaikkea ennaltaehkäisemään rasitusvammoja. Maajoukkueessa fysioterapeutin tärkein tehtävä on mahdollistaa kaikkien pelaajien täysipainoinen suoritus koko turnauksen ajan.

Kontaktilajissa ei voi koskaan tietää, minkälaisia vammoja pelaajille saattaa tulla. Fysioterapeuttina valmistaudun kisoihin varaamalla mukaan esimerkiksi riittävästi teippiä ja erilaisia tukia. Mikäli lieviä vammoja tulee, tavoitteeni on varmistaa, että pelaaja pystyy jatkamaan turnausta.

Alle 18-vuotiaiden joukkueessamme on tulevaisuuden tähtiä, jotka ovat jo nyt taitavia ja kokeneita pelaajia. Monet heistä ovat tällä kaudella pelanneet ensimmäiset liigapelinsä, ja osa on pelannut Pohjois-Amerikan juoniorijääkiekkoseuroissa.

Ennen MM-kaukaloon pääsyä takana on vuosien pitkäjänteinen työ paitsi joukkueessa myös pelaajan arjessa. Nykyisin lihashuollosta huolehtiminen on itsestäänselvyys, mutta junnupelaajien arjessa pitäisi kiinnittää erityisesti huomiota riittävään lepoon ja kunnollisiin ravintotottumuksiin. Ravinnolla ja levolla on todella tärkeä merkitys palautumisen kannalta. Nämä kaksi asiaa olisi mielestäni hyvä opetella kotona.

Valmistautuminen MM-kilpailuihin on kaikkiaan sujunut hyvin. Helmikuussa Raumalla pelattiin viimeinen valmistava turnaus, jonka voitimme. Mukana turnauksessa olivat kaikki kärkimaat Kanadaa lukuun ottamatta. Näin kilpailujen alla kaikki odottavat, että pääsemme aloittamaan harjoitusleirin ja tietenkin tositoimiin MM-kaukaloon.


Mika Rouhiainen, Respecta Oy, Pikkuleijonien fysioterapeutti