Lapsen apuvälineen valintaan ei ole nyrkkisääntöä

1. syyskuu 2016 - admin

Oikean apuvälineen valitseminen lapselle on tarkkaa, sillä pienen pienillä eroilla voi olla suuri merkitys lopputulokseen. Pitää olla avoin uusille ideoille ja näkemyksille, nähdä lapsi yksilönä ja tuntea eri apuvälineiden ominaisuudet. Parhaaseen lopputulokseen päästään terapeutin ja apuväline-edustajan tiiviillä yhteistyöllä.

”Oikean tuotteen valintaan ei ole nyrkkisääntöä. Jokainen lapsi on erilainen henkiseltä kehitykseltään ja vartaloltaan, joten vaihtoehtoja on paljon. Terapeutti tuntee lapsen, hänen kehonsa ja biomekaniikkansa ja tuote-edustaja tuotteiden erot. Yhteistyössä kokeillaan ja katsotaan, pysytään avoimena uusille ideoille ja vaihtoehdoille, kunnes löytyy juuri oikea ratkaisu”, kertoo terapeutti Andrea Espei.  

Hänen mukaansa lapsen ikää tärkeämpi tekijä on kehitystaso. “Esimerkiksi kävelytelinettä valittaessa haluaako lapsi liikkua ja onko hän valmis liikkumaan. Voi olla, että lapsi ei koe mitään tarvetta kävellä tai hänellä ei ole mielikuvaa jaloistaan, joita hän ei ole aikaisemmin käyttänyt. Ennen kävelytelineen valintaa täytyy miettiä, kuinka opettaa lapsi käyttämään jalkojaan. Sen jälkeen tulevat painon kannattelu, tasapaino ja jalkojen liikkuvuus.”

 

Paraskaan apuväline ei auta, jos sitä ei käytä oikein

Vanhemmat ovat avainasemassa apuvälineen toimivuuden ja sopivuuden tarkkailussa, varsinkin kun on kyse pienestä lapsesta. Vanhempien ja terapeutin välillä on oltava jatkuva ja luottamuksellinen keskusteluyhteys.

”Terapeutin tehtävä on neuvoa ja opastaa vanhempia apuvälineen oikeaan käyttöön sekä havainnoimaan onko esimerkiksi lapsen istuma-asento oikea. Lapsi kasvaa ja hänen vartalonsa muuttuu, myös apuvälinettä täytyy muuttaa. Istuminen liian pienessä tai muuten epäsopivassa tuolissa tekee tuhoa vartalon rakenteelle ja mutkistaa asioita entisestään. Siksi jatkuva dialogi vanhempien kanssa on tärkeä.”

Samalla tavalla muilla lapsen elämässä olevilla aikuisilla, opettajilla ja lastenhoitajilla täytyy olla taitoa ja varmuutta käyttää apuvälineitä.

 

Millainen on hyvä lasten apuväline?

”Ensinnäkin se on helppokäyttöinen ja laadukas sekä kestää kovaa käyttöä. Apuväline ei saa tehdä arjesta hankalampaa, sillä arki vammaisen lapsen kanssa on jo tarpeeksi haastavaa. Apuvälineen on toimittava.”

Toimivuuden lisäksi apuvälineen suunnittelussa on tärkeä ottaa huomioon myös sen ulkonäkö. Kaunista ja toimivaa on mieluisampi käyttää.

”Työskennellessäni lastentarhassa hoidin tyttöä, joka ei pystynyt istumaan ilman apua. Valitsin hänelle apuvälineen, joka auttoi häntä istumaan oikeassa asennossa, mutta oli tylsän värinen ja näköinen. Kun toin apuvälineen mukanani päiväkotiin, uteliaimmatkin lapset keksivät muuta tekemistä. Kun viikon kuluttua toin mukanani kauniisti muotoillun, pinkin apuvälineen, kaikki päiväkodin tytöt tulivat ihmettelemään ja kokeilemaan prinsessatuolia. Motivaatiolla ja halukkuudella käyttää apuvälinettä on suuri merkitys vartalon asennon ja kehityksen lisäksi.”

 

Tutustu Respectan lasten maailmaan web-kuvastossamme.