Olen Jessica Kerttunen, 20-vuotias pararatsastaja. Kilpailen IV-ryhmän ohjelmissa, eli toiseksi vähiten vammautuneiden ryhmässä kansainvälisellä tasolla, tähtäimenä maailmanmestaruuskilpailut ja Tokion paralympialaiset. Tavoitteideni vuoksi muutin syyskuussa Saksaan, missä voin treenata enemmän ja olen lähempänä tulevia kilpailuja. Respecta on tämän matkan yksi tärkeimmistä tukijoista.
Olen ratsastanut aivan pienestä lähtien ja ensimmäisen ponin sain 4-vuotiaana. Samoihin aikoihin sijoittuvat ensimmäiset kilpailukokemukset. Vähitellen ponien ja hevosien vaihtuessa parempiin, on myös kilpailulliset tavoitteeni ja kilpailujen taso noussut. Paraluokkien lisäksi kilpailen myös kouluratsastuksessa kansallisella tasolla vaativa b-luokka.
Mukaani Saksaan lähti kaksi hevosta, Westside ja Ladykiller. Westside eli tutummin Wesku tai Wesa on 14-vuotias hollantilainen puoliverinen, jota olen pian ratsastanut vuoden päivät. Elokuussa 2017 olimme ensimmäinen vararatsukko EM-kilpailuihin. Wesku on kiltti, vähän hölmö, eikä pelkää mitään. Sen kanssa tähtäämme arvokilpailuihin.
Ladykiller II eli Sulo taas on jo 18-vuotias konkari, jonka saavutuksista löytyy esimerkiksi SM-mitali kolmesta eri lajista: kultaa kenttäratsastuksesta, pronssia kouluratsastuksesta ja kultaa pararatsastuksesta. Paras yhteinen saavutuksemme on EM-kilpailuissa 13. sija henkilökohtaisesta ohjelmasta ja hopeaa PM-kilpailusta. Sulo rakastaa esiintymistä ja mitä isommat kilpailut, sitä enemmän se kasvaa korkeutta. Luonteeltaan se on kuitenkin vähän veijarimainen ja saattaa tehdä jekkuja, mutta ikinä se ei ole ilkeä.
Reissu alkoi siitä, kun lähdimme matkaan perjantaina 23.9.2017 iltalaivalla Naantalista kohti Kapellskäriä. Tästä matka jatkui Ruotsin halki Malmöön, josta seuraavana iltana lähti laiva Travemundeen. Tästä taas ajomatkaa kertyi reilu kuutisen tuntia määränpäähän. Maanantaina pääsin tutustumaan paikkoihin ja ostamaan muun muassa prepaid-liittymän, jonka ostaminen ja avaaminen olikin sitten oma lukunsa. Suosittelen panostamaan hyvään suomalaiseen puhelinliittymään, niin tulee helpommaksi!
Mitä kolmen kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua?
Noin kuukausi saapumisesta, tipuin melko pahasti ja jouduin sairaalaan. Vaikka vietin yhden yön teho-osastolla tarkkailussa, ei kyseessä onneksi ollut vakavammasta. Tosin viikko saksalaisessa sairaalassa, keskellä ei-englantia puhuvia ihmisiä ja jatkuvassa epätietoisuudessa eläminen oli jotain sellaista mitä en halua toiste kokea. Sain viisi viikkoa urheilukieltoa, jonka aikana auttelin jonkin verran ja muut ratsastivat hevosiani. Toisaalta niille kummallekin se teki ihan hyvää: Sulo on sen ansiosta jo lähes kilpailukunnossa, ja Wesa sai kunnon läpiratsastuskuurin, jonka jälkeen se on ollut helpompi ratsastaa.
Tavallinen päivä koostuu siitä, että auttelen tallissa ja kotona sekä jossain vaiheessa iltapäivää ratsastan tai liikutan jollain muulla tavalla hevoset. Päivät venyvät helposti 12-tuntisiksi, jos päivällä sattuu jotain. Ei siis oikeastaan ihme, että vapaa-aikana sitä mieluiten vain nukkuu tai lukee.
Joulun ajan vietin ansaittua lomaa Suomessa. Nyt on vielä neljä kuukautta tätä reissua jäljellä. En malta odottaa, että kilpailukausi alkaa kuukauden päästä! Vaikka on rehellisesti myönnettävä, että kotiinpaluu on ollut harkinnassa useammin kuin kerran. Olen oppinut todella paljon, luultavasti enemmän kuin olisin samassa ajassa oppinut Suomessa.