Yläraaja-amputoitujen terapia ja kuntoutus - henkilökohtainen valmistautuminen ja harjoittelu

 

Paras hyöty proteesista saadaan, kun yhdistetään monia eri hoitomenetelmiä, kuten leikkauksen jälkeisen turvotuksen pitkäkestoinen hoito, kohdistettu lihaskuntoharjoittelu ja ammattimainen proteesin käyttövalmennus. Hyvään hoitoon kuuluu paljon muutakin kuin sopivan proteesin valmistus. Eräs onnistuneen kuntoutuksen avaintekijöistä on hyvä yleiskunto. Pyrimme rakentamaan parhaan mahdollisen perustan kuntoutumisellesi hyödyntämällä innovatiivista ortopedista teknologiaa ja kokenutta kuntoutustiimiä, johon kuuluu lääkäreitä, hoitohenkilökuntaa, fysioterapeutteja, työterveyslääkäreitä ja apuvälineteknikoita. 

Lataa opas pdf:nä:  Icon Yläraaja-amputoitujen terapia ja kuntoutus (6,7 MB)

 

Liikuntakyvyn palauttaminen

Tavoite on varmistaa, että pääset palaamaan itsenäiseen elämäntapaasi. Siksi liikuntakykysi palauttaminen on meille tärkeää. Seuraavaan tietopakettiin on koottu hyödyllistä tietoa uuden proteesisi käsittelystä.

Kuntoutus etenee aina yksilöllisesti eikä sen vaiheista tai kestosta voida antaa tarkkoja ohjeita. Kuntoutusjakson kulku riippuu monista eri tekijöistä. Tärkeimpiä tekijöitä ovat amputoinnin syy ja se, oletko ottamassa käyttöön ensimmäistä proteesiasi. Lisäksi kiinnitämme huomiota henkilökohtaisiin vaatimuksiisi, tapoihisi ja motivaatioosi.

hoitoympyra_ottobock1808KJ.jpg

 

Amputaation jälkeinen terapia

Ensivaiheen terapia alkaa pian amputoinnin jälkeen. Heti leikkaushaavan parannuttua voidaan aloittaa kuntoutusprosessi, johon kuuluvat terapia, proteesin sovitus ja käytön harjoittelu. Terapian alkuvaiheessa keskitytään tyngän totuttamiseen paineeseen, tyngän kivun vähentämiseen ja tyngän liikkuvuuteen. Vaikka kuntoutustiimi toimii harjoittelusi tukena, oma panostuksesi ja motivaatiosi vaikuttavat ratkaisevasti terapian edistymiseen. Jos jokin tässä esitteessä mainittu harjoitus ei sisälly terapiajaksoosi, ota asia puheeksi kuntoutustiimisi kanssa. Terapeuttisi osaavat kertoa, soveltuuko kyseinen harjoitus sinulle.

 

Leikkauksen jälkeisen turvotuksen hoito

Amputoidun raajan tyngässä esiintyy yleisesti leikkauksen jälkeistä turvotusta, joka yleensä alenee muutamassa viikossa. Haava peitetään tavallisesti kevyillä haavasidoksilla tikinpoistoon asti. Alkuvaiheessa tynkään ei pidä kohdistaa painetta. Jotta turvotus alenisi mahdollisimman nopeasti, tynkä tulee pitää sydämen tasolla ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä. Hoitohenkilökunta opastaa oikean asennon löytämisessä.

Raajan ympärysmitta tulee mitata säännöllisesti, jotta voidaan seurata turvotuksen alenemista. Mittaus tulee tehdä aina samasta kohdasta, jotta mittaustulokset voidaan kirjata muistiin asianmukaisesti. Muutoin tulokset eivät ole vertailukelpoisia, eikä niiden avulla voida arvioida turvotuksen alenemista. Jos tyngän turvotus ei alene, haava ei pääse paranemaan tehokkaasti, siirtää myös siirtää protetisoinnin aloitusaikaa myöhemmäksi.

 

Lepoasento

Oikean lepoasennon harjoittelu jo sairaalassa vähentää merkittävästi lihasten lyhenemistä ja nivelten jäykistymistä. Jäykistyminen saattaa haitata nivelten täysimittaista käyttöä.

Monet potilaat olettavat, että kivuttomin kohoasento on suositeltava lepoasento. Kokemusten mukaan tämä ei kuitenkaan pidä aina paikkaansa. Kyynärniveltä tulisi pitää mahdollisimman ojennettuna. Tynkää ei tulisi pitää kohotettuna. (esim. tyynyn varassa) muutamaa päivää pitempään. Muutoin olkavarsien lihakset lyhenevät ja tyngän liikkuvuus heikkenee.

1A_1B_comb_web.png

 

Liikehoito

Tynkää on liikuteltava useita kertoja päivässä käsivarren nivelten liikkuvuuden ylläpitämiseksi. Varhainen liikehoito esimerkiksi seisoma-asennossa on tärkeää. Se edistää verenkiertoa ja auttaa parantamaan tasapainoa. Sopivia harjoituksia voi pyytää terapeutilta.Olkapään nivelen liikkuvuutta on tärkeää alkaa ylläpitää mahdollisimman pian, sillä muuten nivel voi jäykistyä ja rajoittaa liikelaajuutta. Oikea lepoasento ja liikehoito valmistavat käsivartta proteesin käyttöön.

1C_1D_comb_web.png

 

Varhainen kompressiohoito ja lymfahoito

Leikkauksen jälkeen haavasidoksia vaihdetaan säännöllisesti. Tämän jälkeen aloitetaan kompressio- ja lymfahoito puristussiteen tai vastaavan avulla. Hoitava lääkäri määrittää kompressiohoidon aloitusajankohdan. Kompressio- ja lymfahoidon tavoitteena on edelleen alentaa turvotusta ja valmistella tynkää ensimmäistä proteesia varten. Tyngän kompressiohoito helpottaa proteesin käyttöön totuttelua. Kompressiohoito parantaa myös tyngän verenkiertoa, mikä vähentää kipua ja edistää paranemista.

Manuaalinen lymfahoito on tärkeä osa turvotuksen hoitoa. Lymfahoidossa terapeutti venyttää ja hieroo tyngän ihoa stimuloiden samalla raajan lymfakiertoa. Hoidon tavoitteena on aktivoida kehon omaa nesteenpoistoa ja saada leikkauksen jälkeen raajaan kertynyt neste kiertämään koko kehossa. Säännöllinen nesteenpoisto nopeuttaa tyngän turvotuksen alenemista. Kompressiohoidossa puristuksen astetta voidaan arvioida ihon värin ja lämpötilan mukaan. Side ja tuppi tulee poistaa aika ajoin tyngän tarkastusta varten, etenkin jos ilmenee verenkiertohäiriöitä tai tyngän herkistymistä.

1E.png

 

Puristussiteen käyttö

Tynkään kohdistuvaa painetta säädellään puristussiteen avulla. Siteen voi asettaa paikoilleen joko ammattihenkilö tai potilas itse, jos hän on opetellut oikean sidontatekniikan. Koko tyngän sitomiseen ja riittävän paineen aikaansaamiseen saatetaan tarvita kaksi sidettä. Toinen side asetetaan paikoilleen seuraavan sidontaohjeen mukaisesti. Sidettä ei saa asettaa niin tiukalle, että se aiheuttaa kipua.

puristussiteen_kaytto.png

Tarvittavat välineet: joustava tukiside, puristusside, teippirulla ja sakset

1. Tynkään kohdistuvaa painetta säädellään puristussiteen avulla. Siteen voi asettaa paikoilleen joko ammattihenkilö tai potilas itse, jos hän on etukäteen opetellut oikean sidontatekniikan. 2. Vedä side tyngän takaa eteen ja ala kiertää sitä tyngän ympärille. 3. Pidä ensimmäisen kierroksen ajan toisella kädellä siteestä kiinni ja kääri toisella. 4. Huomaa, että sidonnan tulee olla napakka tyngän päästä ja väljentyä vartaloa kohti. 5. Sido puristusside napakasti tyngän alapuolelle... 6. ...ja väljemmin tyngän etupuolelle. 7. Jatka sidontaa kahdeksikon muotoisesti. 8. Tee sidonnasta mahdollisimman leveä. Ota tarvittaessa käyttöön toinenkin side. Kiinnitä lopuksi siteen pää paikoilleen teipillä.

 

Silikonitupen käyttö

Puristussiteen sijasta kompressiohoitoon voidaan käyttää silikonituppea, joka on helppo ja nopea asettaa paikoilleen. Silikonitupen kireyttä ei voida kuitenkaan säätää yhtä yksilöllisesti kuin puristussiteen. Valmiita silikonituppia on saatavilla erikokoisina. Tasaisen paineen aikaansaamiseksi on tärkeää varmistaa, että tyngän ja tupen väliin ei jää ilmaa. Aluksi tuppi saattaa tuntua hiostavalta, mutta tunne helpottaa ajan myötä. Ihoärsytystä voi vähentää levittämällä Ottobock Procomfort Geliä tupen reunan kohdalla olevaan tyngän osaan. On tärkeää puhdistaa silikonituppi aina käytön jälkeen. Lue lisää silikonitupen käyttöohjeesta.

silikonitupen_kaytto.png

Täydentävä kompressiohoito

Kun tyngän turvotus on alentunut ja leikkausarpi parantunut, hoitava lääkäri antaa luvan aloittaa protetisoinnin. Proteesin sovittaminen voidaan aloittaa heti kun tyngän koko on pysynyt jonkin aikaa muuttumattomana. Säännöllistä kompressiohoitoa tulee jatkaa tähän saakka. Kuntoutustiimi opastaa potilasta ja perheenjäseniä kompressiohoidon suorittamisessa. Jos proteesia käytetään aluksi vain lyhyitä aikoja puristussidettä tai silikonituppea on hyvä käyttää loppupäivän ajan. Kun proteesia aletaan käyttää säännöllisesti pitkiä aikoja, täydentävää kompressiohoitoa ei yleensä enää tarvita.

kompressiohoito.png

 

Aavekipu ja peiliterapia

Amputaatiopotilaat saattavat tuntea amputoidussa raajassa aavekipua. Kipu yleensä helpottaa ajan ja proteesin käyttöönoton myötä. Jotkut potilaat kuitenkin kokevat, että kipu ei hellitä hoidoista huolimatta. Tällöin niin sanotusta peiliterapiasta saattaa olla apua kivun poistossa tai lievityksessä.

Peiliterapia aloitetaan terapeutin ohjauksessa, mutta potilas voi jatkaa sitä omatoimisesti. Menetelmä on yksinkertainen: Potilas asettuu peilin ääreen ja piilottaa tynkänsä sen taakse. Potilas liikuttelee tervettä raajaansa ja tekee sillä erilaisia harjoituksia, jolloin peilikuvasta näyttää, että molemmat kädet liikkuisivat. Peiliterapian kehittäneen neurologi Vilayanur S. Ramachandranin mukaan amputaatiopotilaat voivat peilin avulla luoda aaveraajansa paikalle mielikuvan terveestä raajasta. Monet potilaat ovat saaneet peiliterapiasta nopeaa helpotusta aavekipuihinsa.

 

Ihon- ja haavanhoito

Tyngän iho on usein erittäin herkkä leikkauksen jälkeen. Näitä tuntemuksia voi kuitenkin vähentää erilaisilla keinoilla. Herkkää ihoaluetta voi harjata tai taputella pehmeällä harjalla tai nystyräisellä hierontapallolla, jolloin ihon yliherkkyys vähenee. Tynkää voi myös hangata karhealla pyyhkeellä tai kuivalla pesukintaalla. Käytä ainoastaan miellyttävältä tuntuvia materiaaleja ja hiero tyngän päästä vartaloa kohti suuntautuvin liikkein.

Tyngän hygieniasta huolehtiminen on erittäin tärkeää haavan paranemisen kannalta. Tynkä tulee pestä päivittäin hellävaraisella, hajusteettomalla saippualla. Ottobock tarjoaa laajan valikoiman puhdistamiseen tarkoitettuja ihonhoitotuotteita. Ottobock-ihonhoitotuotteet helpottavat tyngän hoitoa ja puhtaanapitoa.

ihon_ja_haavanhoito.png

 

Haavanhoito

Leikkaushaava sulkeutuu yleensä 3–4 viikossa ja iholle muodostuu arpi. Vaikka arpi näyttäisi päällisin puolin hyvin parantuneelta ja arpikudos muuttumattomalta, arven ihonalainen paraneminen voi kestää jopa 18 kuukautta. Arpikudos ei yleensä tuota ihoa kosteuttavaa rasvaa, joten on tärkeää alkaa kosteuttaa arpea pian leikkauksen jälkeen. Kosteutukseen tulee käyttää hajusteettomia kosteusvoiteita.

Terapeutti opastaa ihon puhdistukseen, kosteutukseen ja hierontaan liittyvissä asioissa protetisointiin valmistautuessa. Protetisointi onnistuu sitä paremmin, mitä joustavampi ja pehmeämpi arpi on. Säännöllinen ihonhoito takaa sen, että arpikudos pysyy vahvistuessaan pehmeänä ja joustavana. Näin varmistetaan, että proteesia on miellyttävä käyttää. Varhainen kompressiohoito on tärkeää arpeutumisen kannalta. Koko tyngän peittävä puristusside tai silikonituppi ehkäisee tehokkaasti liiallisen arpikudoksen muodostumista.

 

Fyysinen harjoittelu ilman proteesia

fyysinen_harjoittelu.png


Vahvista lihaskuntoasi protetisointia varten

prot-ohj.png


Tutustu proteesin ohjaustoimintoihin

toistoharjoittelu.png


Opi hallitsemaan proteesia harjoittelun avulla

paivittaiset_toiminnot.png


Opi käyttämään proteesia arkielämässä

 

Tyngän lihasten venyttäminen

Tyngän seudun lihakset ja nivelet tarvitsevat venyttämistä. Olkanivelen laaja-alaisesta liikkuvuudesta huolehtiminen on erittäin tärkeää, jotta tarttumis- ja pitelyotteet proteesin kanssa opitaan nopeasti. 

tyngan_lihasten_venyttaminen.png

 

Terveen raajan lihasten vahvistaminen

Terveen raajan lihasten vahvistaminen on syytä aloittaa heti leikkauksen jälkeen lihasvoiman ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi. Terve raaja vaatii myös verrattain paljon harjoitusta riippuen siitä, oliko amputoitu raaja hallitsevampi käsi vai ei.

 

Liikkuvuus- ja tasapainoharjoittelu

Hienomotoriikka-, liikkuvuus- ja voimaharjoitukset ovat tärkeitä. Mitä parempi terveen raajan liikkuvuus on, sitä itsenäisemmin onnistuu arkiaskareiden hoitaminen. Taitoja voi kehittää arkisten esineiden, kuten vaikkapa hammastahnaputkilon avulla. On tärkeää harjoitella etenkin haastavia toimintoja, kuten kirjoittamista ja hampaiden harjaamista. Lihaskunto- ja liikkuvuusharjoitteiden ohella tasapainoharjoittelu on keskeistä uuteen tilanteeseen sopeutumisessa.

lihasten_vahvistaminen_tasapaino.png

 

Tyngän lihasten vahvistaminen

Tyngän lihasten lihaskuntoharjoittelun tarkoituksena on parantaa nivelten liikkuvuutta ja vahvistaa lihaksia. Harjoittaminen on hyvä aloittaa muutama päivä leikkauksen jälkeen. Lihaskuntoharjoitukset voidaan tehdä kevyiden painojen tai jumppanauhan avulla.

 

Ylävartalon lihasten vahvistaminen

Ylävartalon liikkuvuuden harjoittaminen on erityisen tärkeää amputaation jälkeen. Selkärangan liiallista kiertämistä on syytä välttää. Raajan menettämisen jälkeen vartalon painopiste muuttuu. Virheasennoista johtuvien kipujen ehkäisemiseksi on tärkeää vahvistaa selän lihaksia. Proteesin käytön alettua proteesin paino korvaa menetetyn raajan painoa. Jos virheasento on jo ehtinyt kehittyä, sitä voi pyrkiä oikaisemaan erityisillä harjoitteilla. Vakaa ja tasapainoinen ylävartalo helpottaa proteesin hallintaa.

tyngan_ylavart_lihasten_vahvistaminen.png

 

Proteesin valmistus

Seuraavaksi vuorossa on protetisoinnin aloitus. Kuntoutusjaksosi aikana peruskuntosi paranee, mikä helpottaa hyvien protetisointitulosten saavuttamista. Toistoharjoittelun sekä proteesin ohjaamisen ja päivittäisten toimintojen harjoittamisen avulla opit käyttämään uutta proteesiasi parhaalla mahdollisella tavalla. Asiantunteva apuvälineteknikko ohjaa sinua koko proteesin valintaprosessin ajan ja varmistaa, että saat yksilöllisiä tarpeitasi vastaavan proteesin. Terapeuttisi avulla opit tärkeimmät perusasiat proteesin käytöstä, kuten proteesin oikeaoppisen pukemisen ja riisumisen, kohteisiin tarttumisen ja otteen irrottamisen sekä erilaisten arkiaskareiden hoitamisen. Henkilökohtaisen proteesisi ominaisuudet mukautetaan kuntoutusohjelmasi sisältöön.

 

Proteesin käyttö

 

Myotestaaminen ja myoharjoittelu

Uudenaikaiset myoelektroniset proteesit mahdollistavat täsmällisen kohteisiin tarttumisen. Tyngän lihakset antavat tällöin proteesin liikkeiden ohjauskomennot. Myotestin avulla määritetään elektrodien sijainnit ja signaalien voimakkuudet. Myotestin jälkeen suoritetaan myoharjoittelujakso. Ortopedi voi esimerkiksi pyytää jännittämään tiettyä lihasta käden avaamiseksi. Tietokonesimulaatio tukee tätä myoelektronista ohjausta ja simuloi motorisia toimintoja. Myotestitulosten ja myoharjoittelun pohjalta asiantuntijamme auttavat valitsemaan tarpeitasi vastaavat proteesikomponentit. Lopullisen proteesisi ohjelmisto ohjelmoidaan niiden mukaan.
 

Proteesin pukeminen ja riisuminen

Paras tapa pukea ja riisua proteesi riippuu proteesityypistä ja tyngän ominaisuuksista. Myös se vaikuttaa, onko proteesi kehon molemmilla puolilla vai ainoastaan toisella. Terapeutti auttaa sopivan tavan löytämisessä samalla kun opetellaan proteesin käsittelyä. Voit kosteuttaa ihon kevyesti ennen proteesin pukemista. Tällöin proteesi liukuu helpommin paikoilleen ja lihasten, ihon ja proteesin elektrodien välinen yhteys paranee. Ilman kosteutusta ihon ja elektrodien välisen hyvän kontaktin muodostuminen voi viedä hieman aikaa, mitä vaaditaan proteesin ihanteelliseen toimintakykyyn.

 

Proteesin kunnossapito

Tyngän hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää. Myös proteesi on syytä puhdistaa ja huoltaa päivittäin. Hikijäämät ja irronnut ihosolukko on hyvä pyyhkiä proteesin sisäosasta kostealla liinalla. Samalla tavoin puhdistetaan koko proteesi ja tarkastetaan se vaurioiden varalta. Jos proteesissa on vaurioita, ota yhteyttä apuvälineteknikkoosi. Myös silikonituppea tulee huoltaa päivittäin ohjeiden mukaisesti.

proteesin_kaytto_kaikki.png

 

 

Harjoittelu proteesin kanssa

proteesin_ohjaaminen_graph.png
 
harjoittelu_proteesin_kanssa01.png

 

 

 


Fyysinen harjoittelu proteesin kanssa

Yläraajan amputaatio vaikuttaa aina tasapainoaistiin, joten tasapaino- ja koordinaatioharjoittelu on tärkeää. Koordinaatioharjoittelussa on erityisesti syytä harjoitella silmän ja proteesin yhteistoimintaa, sillä näköaisti korvaa puuttuvan aistin.

 

Proteesin ohjaaminen

Proteesin valmistuttua päästään harjoittelemaan proteesin ohjaamista. Proteesissa käytetyistä komponenteista riippuen opetellaan käden avaamista ja sulkemista sekä sen kiertämistä sisään- ja ulospäin. Harjoittelussa huomioidaan myös vaihtuvat komponentit.

 

toistoharjoittelu_graph.png
 
toistoharjoittelu_kuva.png

 

 

 


Toistoharjoittelu

Toimintojen automatisoimisen myötä proteesin toimintaa ei tarvitse ohjata tietoisesti. Kun toiminnot automatisoidaan mahdollisimman perusteellisesti, proteesin ohjaamista ei tarvitse ajatella ja lihasten hallinta käy helposti.

Sopivia harjoitteita ovat esimerkiksi kartiot, erilaiset tapilliset lautapelit ja tasoilla liikuteltavat puristimet, joita voidaan siirtää pysty- tai vaakasuunnassa. Niiden avulla opitaan mukauttamaan tartuntaote kulloiseenkin tilanteeseen.

 

Päivittäiset toiminnot

Proteesin ohjaamisharjoitusten ja toistoharjoittelun jälkeen voidaan siirtyä monimutkaisempiin liikesarjoihin. Päivittäisten toimintojen harjoittelu sovitetaan tarpeitasi vastaavaksi. Harjoitukset valitaan sen mukaan, millaisia taitoja tarvitset työ- ja vapaa-ajan tilanteissa. Voit aloittaa harjoittelun helpommista tehtävistä, kuten pyyhkeen viikkaamisesta, ja siirtyä sitten haastavampiin tehtäviin, kuten ruoanlaittoon. Harjoitteluun kuuluu myös pukeutumista ja riisuutumista, pullon avaamista, juoman kaatamista ja toimistotarvikkeiden käyttöä. Olet ottanut merkittävän askeleen kohti itsenäistä toimintakykyä, kun opit ruokailemaan itse veistä ja haarukkaa käyttäen. Saatat yllättyä siitä, miten paljon apua proteesistasi on.

paivittaiset_toiminnot_kuvat.png

 

Apuvälineohjaus

Jos jotkin päivittäiset toiminnot tuntuvat proteesin kanssa vaikeilta, voit kokeilla erilaisia apuvälineitä, jotka saattavat helpottaa itsenäistä toimintaa. Terapeutti voi suositella esimerkiksi pinsettien kaltaisia tartuntavälineitä. On kuitenkin hyvä muistaa, että vähemmän on enemmän. Mitä vähemmän apuvälineitä tarvitset, sitä itsenäisemmin kykenet toimimaan.

 

Vapaa liikunta

Vapaa-ajan viettoon on tarjolla monia mahdollisuuksia proteesin kanssa. Liikuntaharrastukset parantavat yleiskuntoa, joten ne kannattaa ottaa osaksi arkea. Voit keskustella asiasta terapeuttisi kanssa. Toivomme, että olet löytänyt tästä esitteestä hyödyllistä tietoa, josta on apua kuntoutusjaksosi aikana. Liikuntakykysi ja itseluottamuksesi vahvistaminen on Ottobockille sydämenasia.