Istuma-asennossa siirtyminen

 

Siirtyminen tapahtuu istuma-asennossa silloin, kun alaraajojen lihasvoimat tai toimintakyky muuten eivät ole riittäviä pystyasentoon. Istuma-asennossa voidaan siirtyä esimerkiksi vuoteen ja pyörätuolin tai suihkutuolin välillä, pyörätuolin ja wc-istuimen välillä, sekä pyörätuolin ja auton istuimen välillä. Liukulauta toimii siltana eri tasojen välillä. 

Istuma-asennossa siirtyminen edellyttää kykyä istua vuoteen reunalla ilman tukea tai kevyesti tuettuna. Mikäli vartalon hallinta istuma-asennossa vuoteen reunalla on heikkoa, on turvallisempaa siirtyä potilasnostimella.
 

Liukulaudan kanssa siirtyminen voidaan toteuttaa monella eri tapaa ja siirtymisessä voi avustaa yksi tai kaksi hoitajaa. Tilanteessa on tärkeää huomioida etenkin seuraavat seikat: 

  • Hyödynnä tasojen korkeussäätöä – pyri esimerkiksi säätämään vuoteen korkeus siten, että liukuminen alamäkeen on mahdollista 

  • Tarjoa tuki jaloille lattiasta tai jalkakorokkeen avulla  jalkakoroke estää liukumasta eteen, pois liukulaudan päältä sekä vähentää kitkaa reisien alta 

  • Hyödynnä painonsiirtoja 

  • Painonsiirto poispäin menosuunnasta helpottaa liukulaudan asettamista paikoilleen 

  • Painonsiirto laudan päälle helpottaa liukumista 

  • Paljas iho liukuu heikosti liukulautaa pitkin – käytä liukumateriaalia liukulaudan päällä, kun siirtyminen tapahtuu ilman vaatteita 


Liukulautoja on olemassa eri malleja ja kokoja
. Pidemmät liukulaudat helpottavat tavanomaisia siirtymisiä vuoteen ja pyörätuolin välillä, sillä pituus riittää kattamaan vuoteen ja sängyn väliin jäävän tilan, vaikka vuodetta ei saataisiinkaan laskettua tuolin kanssa täysin samalle tasolle. Pitkä liukulauta toimii myös parhaiten pyörätuolista autoon siirryttäessä. Lyhyemmät liukulaudat sopivat hyvin mukana kuljetettaviksi. Myös wc-istuimelle siirtymisessä lyhyempi liukulauta toimii pitkää paremmin wc-istuimen pienen koon vuoksi. Taittuvareunainen liukulauta muodostaa yhtenäisen liukupinnan myös pyörätuolin kuljetuspyörän kohdalle, jolloin lantio on helpompi liu'uttaa pois tuolista. Ylös taittuva liukulaudan reuna suojaa myös vaatteita likaantumiselta siirtymisen aikana.
 


Tilanteessa hyödynnettävät apuvälineet: