Potilasasiakirjojen käsittely 

Varmistamme toiminnassamme aina potilastietojen tietosuojan ja salassapidon toteutumisen. Potilastietojen käsittelystä ja niiden salassapitovelvoitteesta säädetään useassa eri laissa. Lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskee ammattihenkilölaissa 13 säädetty salassapitovelvollisuus. Potilastietoa sisältäviä asiakirjoja käsitellään niin, että vain hoitoon osallistuvat henkilöt näkevät ne.

Henkilötietolain mukaan tiedot, jotka koskevat henkilön terveydentilaa, sairautta tai vammaisuutta taikka häneen kohdistettuja hoitotoimenpiteitä tai niihin verrattavia toimia, ovat arkaluonteisia henkilötietoja. Potilastietoina pidetään kaikkea paperisia ja sähköisiä asiakirjoja, joissa on potilas- /asiakastietoa kuten nimi, henkilötunnus ja/tai edellä mainittuja arkaluonteisia henkilötietoja.

Velvollisuus laatia potilasasiakirjat

Velvoite laatia potilaskertomus ja muut potilasasiakirjat perustuu lainsäädäntöön. Potilaslain 12 §:n mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön on merkittävä potilasasiakirjoihin kaikki tiedot, jotka ovat tarpeellisia potilaan hoidon suunnittelemiseksi, järjestämiseksi, toteuttamiseksi ja seurannan turvaamiseksi. Potilasasiakirja-asetuksessa tarkennetaan, mitkä tiedot potilaskertomukseen ja muihin potilasasiakirjoihin on vähintään kirjattava.

Potilastiedot säilytys ja säilytysajat

Potilastietoa säilytetään sähköisessä potilastietojärjestelmässä, josta tiedot tallentuvat kansalliseen potilastiedon arkistoon Kantaan. Omia, Respectan potilastietojärjestelmään ja Kanta-arkistoon kirjattuja tietoja pääsee tarkastelemaan Omakanta-palvelun kautta.

Respecta ei luovuta Potilastietoa luovuttaa kolmannelle osapuolelle ilman potilaan lupaa. Kuitenkin potilasasiakirjoja voidaan luovuttaa lain edellyttämissä tapauksissa viranomaisille.

Potilastiedot arkistoidaan ja niitä säilytetään 12 vuotta potilaan kuolemasta tai dokumentin syntymisestä.

Henkilön oikeus itseään koskeviin potilastietoihin

Potilaalla on oikeus tarkastaa itseään koskevat tiedot potilasasiakirjoista. Kun potilastietoja luovutetaan lain perusteella, on niitä pyytävän ilmoitettava tarkoitus, jossa tietoja pyydetään, minkälaisia tietoja ja miltä ajanjaksolta tarvitaan sekä säännös, johon pyytäjän oikeus saada tarkoittamansa tiedot perustuu. Näiden tietojen perusteella tietojen luovuttajana voimme arvioida luovutuksen laillisuuden sekä sen, mitä tietoja meidän tulisi tarkoitusta varten luovuttaa. Pyyntö tulee aina tehdä kirjallisesti Icon tietopyyntölomakkeella (41,3 KB) Respectan toimipisteessä. Varauduthan todistamaan henkilöllisyytesi tietojen luovuttamisen yhteydessä.

Tietojen antamisesta peritään korvaus, jos edellisestä tarkastusoikeuden käytöstä on kulunut vähemmän kuin yksi vuosi.

Tiedot luovutetaan paperilla. Emme vastaanota tai lähetä potilastietoa sähköpostilla, sillä sähköpostin yleiset tietosuojaominaisuudet eivät ole riittävät potilasasiakirjojen luovuttamiselle.

Potilastiedot Kanta-arkistossa

Respectan potilastietojärjestelmä on liitetty kansalliseen potilastiedon arkistoon Kantaan. Kanta on palvelu, jonne kaikki terveydenhuollon yksiköt tallentavat potilastietoja omista järjestelmistään tietoturvallisesti. Potilastiedon arkiston kautta potilastiedot ovat kaikkien hoitoon osallistuvien terveydenhuollon ammattilaisten käytettävissä. Potilastiedon arkistosta tietojasi ei kuitenkaan saa antaa muille terveydenhuollon toimijoille, jos et ole antanut siihen lupaa.

Potilastietojen arkiston kautta voit tarkastella omia potilastietojasi Omakanta-palvelussa. Omakannasta pääset katsomaan omaa historiaasi, lähettävän yksikön kirjaamia tietoja esim. apuvälinearviosta, hoidon tavoitteista ja -hoitosuunnitelmasta sekä Respectalla kirjattuja tietoja apuvälinearvioista, luovutetuista apuvälineistä ja apuvälineiden muutostöistä sekä muuta apuvälineeseen liittyvää oleellista tietoa.