Ihon hyvinvointi


Pyörätuolissa istuessa kehon paino painaa ihoa. Painehaava on ihon ja/tai sen alla olevan kudoksen vaurio, joka sijaitsee tavallisesti luisen ulokkeen kohdalla. Painehaava syntyy paineesta tai paineen ja venytyksestä yhdessä. Pahimmillaan hoitamaton painehaava voi aiheuttaa haavainfektioita tai verenmyrkytyksen.

Pyörätuolin käyttäjällä voi olla riski painehaavaan mikäli käyttäjällä on aiempia kokemuksia ihon punoituksesta ja/tai avohaavoista istuinalueen iholla, kun kehon painonsiirto on rajallista tai käyttäjän tuntoaisti on heikentynyt. Painehaavojen syntyyn vaikuttavat myös mm. lämpötila, kosteus, yleiskunto ja ravitsemus.

Mikäli pyörätuolikäyttäjällä on kohonnut riski painehaavoihin, tulee istuinalueen iho suojata liialliselta kosteudelta ja huomioida istuinalustan valinnassa vaikutus ihon mikroilmastoon.

 

Paineen uudelleenjakaminen

Painetta voidaan kuvailla luun ja istuimen väliin puristuvaksi voimaksi ihokudoksessa. Se voi heikentää veren ja hapen saannin alueelle ja aiheuttaa lopulta kudoksen rikkoutumisen. Paineenhallinta perustuu fysiikkaan painehaavoja vastaan, laajentamalla painoa isommalle alueelle.

Kun istumme tasaisella pinnalla, kehon paino lepää lantion alla olevien istuinluiden päällä. Tila mahdollistaa painehaavojen kehittymisen. Paineen pienentämiseksi on hyvä jakaa tiivistynyt kuormitus koko istuimen alalle, esimerkiksi pakaroiden, reisien alapinnan ja jalkaterien alueelle. Selkä voi myös kuormittua paljon istuessa. On hyvä arvioida tuennan tarve yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Istuintyyny, käsinojat ja jalkalevyt sopivalla korkeudella sekä omaan rangan muotoon sopiva selkätuki voivat keventää kuormitusta.

Kitkan hallinta

Kehon painon edestakainen liike istuinluiden ja kudoksen välillä voi muodostaa kitkaa. Keventävä tai nestemäinen istuinkerros istuinluiden alla mahdollistaa aktiivisen liikkeen ja vähentää kitkaa.


Lämmön ja kosteuden hallinta

Aktiivisen, ylipainoisen tai sairaan ihmisen keho tuottaa paljon lämpöä, jolloin hikoilu voi olla myös voimakasta. Tämä voi olla hyvin epämukavaa pyörätuolikäyttäjälle jolloin hikoilu istuinpintoja vasten voi johtaa painehaavoihin. Istuintyynyn hengittävyys auttaa ihoa pysymään viileämpänä ja ylläpitää terveempää istuinympäristöä. 
 

Toiminnallisuus

Istuinjärjestelmät, parempaa asentoa edesauttavat välineet ja lisävarusteet voivat auttaa tuolikäyttäjää saavuttamaan oikeanlaisen, mukavan ja turvallisen istuma-asennon päivittäisessä ympäristössä.

Kysy lisää istumisen ratkaisumahdollisuuksista lähimpään Respectan asiantuntijamyyjään.

 

Katso lisää: