Kävelykoulussa haastetaan myös aivot

2. tammikuu 2019 - admin

Respectan uudessa kävelykoulussa pistetään lihasten ohella aivot liikkeelle ja mietitään, miten keskivartalo vaikuttaa askeltamiseen ja tasapainoon. Kävelykoulu on luotu proteesiasiakkaille mutta siitä hyötyisi moni muukin.

Kuopiolainen Jorma Timonen sai proteesin, kun useiden keinonivelleikkausten jälkeen sairaalabakteeria ei saatu talttumaan ja jalka oli amputoitava. Hän ehti totutella proteesiin puolisen vuotta, ennen kuin pääsi pilottiasiakkaana Respectan uuteen kävelykouluun. Nyt hän toteaa, että kävelykouluun olisi pitänyt päästä jo aiemmin. 

Kävelykoulun takana on työryhmä, jonka jäsen fysioterapeutti ja tietotekniikkainsinööri Mari Tuhkanen tunsi asian erityisesti omakseen. Hän pääsi testaamaan Kuopion pilottiryhmässä,  miten kävelykoulu  käytännössä toimii.

– Teen asiakkaiden kanssa joka päivä töitä kävelyn kanssa, Tuhkanen. Hän näkee, että kävelyssä on työstämistä ihan kaikilla.

 

Kävelyn tueksi tarvitaan tietoa

Kävelykoulu on ensisijaisesti rakennettu amputaatioasiakkaille. Proteesin kanssa kävelyyn liittyy paljon asioita, joita kehossa täytyy hallita. Niitä ei tule ajatelleeksi, jos ei ole tietoa kehon toiminnasta. Yksi asia on oppia se, miten päästä ylös. Kaatumisen Jorma Timonen oli kertaalleen jo kokenut kotona pesuhuoneessa. 

– On aika hankalaa päästä ylös, jos ei ole määrättyä tekniikkaa.

Tuhkaselta hän oppi, että ensin pyörähdetään niin, että  löytyy tuki, kuten tuoli, josta pitää kiinni.  Sitten proteesia viedään taakse. Ylös noustaan toisen jalan varassa ja sitä mukaa kun noustaan, vedetään proteesia ylös.

 

”Pitää uskaltaa luottaa”

Kävelykoulussa lähdetään liikkeelle alkutesteillä ja toimintakyvyn arvioinnilla TOIMIA-tietokannan mittareiden mukaan.

– Kysytään asiakkaalta, että  ”kuka hän on” eli kartoitetaan, mitä hän haluaa tehdä. Onko vaikka kesämökki, missä pitää selviytyä epätasaisessa maastossa, Tuhkanen sanoo.

Asiakkaalle luodaan omia kuntoutustavoitteita. Samalla ryhmämuotoinen kävelykoulu merkitsee, että samaan pakettiin sai vertaistukea toisilta. Harjoitteisiin kuuluu niin kehonhallintaa kuin liikkuvuutta sekä lihasvoima- ja kävelyharjoituksia. Kävelyasennon muuttaminen  vaatii fyysistä työtä ja asennetta.

– Paljon pohdittiin sitä kävelyasentoa. Ihan jo se, että miksi suomalaiset kävelevät tietyllä tavalla.  ”Kun täällä on niin kylmä, niin kaikki nostavat hartiat korviin”, Tuhkanen kertoo.

Proteesin kanssa haasteet ovat omaa luokkaansa. On opeteltava apuvälineen käyttö ja kehon toiminta uudestaan.

– Pitää uskaltaa luottaa proteesiin, Tuhkanen sanoo.

Kävelyn videoinnista saadaan paljon informaatiota: kävelijälle itselleen hahmottuu, miten tasapainoa voisi korjata. Lisäksi käytetään lämpökamerakuvantamista. Ihon lämpötilaerot kertovat lihasaktiivisuudesta eli millä tavalla ihminen kehoaan käyttää. Tästä saa vihiä siitä, onko kävelyn biomekaniikka kunnossa ja tiedetään, mitä parantaa.

 

Timonen olisi valmis kouluun vaikka uudelleen

Pilottikävelykoulu kesti pari tuntia kerrallaan. Koulussa ehdittiin tavata 5-6 kertaa, ja jo siinä ajassa kävelyyn löytyi uudenlaista symmetriaa.  Asiakkaat totesivat, että kävely on paljon turvallisempaa, he uskaltavat luottaa amputoituun jalkaan eri tavalla kuin aiemmin. Jo kävelykoulun aikana he oppivat käyttämään kehoa eri tavalla, kävely rentoutui.  

– Ehkä he uskalsivat luottaa jalkaan, kun syntyi keskivartalon tukea ja hallintaa, Tuhkanen arvioi.  Kävelykoulun lopussa asiakkaat totesivat, että ”tämä kävelykoulu pitäisi järjestää kaikille yli 25-vuotiaalle oli proteesi tai ei”.

Jorma Timonen on kävelykouluun enemmän kuin tyytyväinen. Hänen mielestään tärkeimpiä asioita olivat askeltaminen ja esimerkiksi erilaiset ylä- ja alamäet eli miten niissä toimia.

– Kyllä kävelykoulusta oli suuri apu, ihan kaikella tavalla liikkumisessa, samoin lihashuollossa. Mari opasti hyvin, Timonen tuumaa. Venytykset ovat myös jääneet osaksi päivärytmiä.

– Nyt on aamusellakin tullut niitä tehtyä.

Timonen antaa kävelykoululle hyvän arvosanan: –  Kyllä minä 8-9 sanoisin, siitä oli todella hyötyä. Käytännön harjoitteet olivat kävelykoulun parasta antia.

– Kyllä pitää keskittyä ja takoa takaraivoon, että älä tee tuolla tavalla. Sillä tavalla pikku hiljaa oppii, tahtovat piintyneet tavat säilyä aika hyvin.  Jos on mahdollisuus tällaisille kävelykouluille, niin ehdottomasti pitäisi osallistua. Siitä on niin suuri apu. Se on niin iso asia, kun saa proteesin, että tarvittaisiin opetusta heti alkuvaiheesta lähtien, että pääsee kiinni siihen liikkumiseen. Monellakin vanhemmalla tahtoo pyörätuoli kutsua.

Timonen on heti vapaaehtoinen osallistumaan uudelleen, jos tilaisuuksia vielä tulee.