Proteesisäätiöllä on ollut tärkeä rooli Suomen itsenäisyyden puolesta sodassa palvelleiden ja rintamalla invalidisoituneiden veteraanien sekä siviili-invalidienkuntoutuksessa. Vuosien 1939–1945 sotien seurauksena ortopedisten apuvälineiden, erityisesti proteesien, tarve kasvoi voimakkaasti. Yksin raaja-amputoituja siviili-invalideja oli noin 5 000 henkeä. Sotien alkaessa maassamme toimi vain kolme proteesien valmistajaa, jotka eivät pystyneet vastaamaan suuresti lisääntyneeseen tarpeeseen.
Oma proteesivalmistus jouduttiin sotien jälkeen aloittamaan käytännössä tyhjästä. Englannissa ja Saksassa proteesiteknologia oli kehittynyt vauhdilla, ja pian suomalaisetkin huomasivat, etteivät paikalliset pajat pysyneet yrityksistään huolimatta muun maailman tahdissa. Suomalaiset proteesinkäyttäjät kokivat olevansa kömpelöitä verrattuna saksalaisiin tai englantilaisiin, jotka pystyivät vaikkapa tanssimaan tai uimaan proteesinsa kanssa.
Invalidisäätiö ja Sotainvalidien Veljesliitto tiivistivät yhteistyötä ja mahdollistivat Proteesisäätiölle rahoituksen ja hallinnon, joiden turvin se pystyi ajanmukaistamaan ja kehittämään osaamista ja protetiikan laatua Suomessa. Invalidisäätiö luovutti proteesisäätiölle hallinnassaan olleet Helsingin ja Oulun proteesipajat, ja pian perustettiin vielä kaksi proteesipajaa lisää Jyväskylään ja Joensuuhun sekä myöhemmin Kuopioon.
Käsityönä kotimaisesta lepästä
Sotien jälkeen ensimmäiset proteesit veistettiin kotimaisesta lepästä. Puinen proteesi oli harvoin täysin sopiva ja se usein jopa vahingoitti tynkää. Proteesisäätiö toi Saksasta ja Englannista laadukkaita tuotteita, panosti proteesien valmistukseen sopivien materiaalien tutkimiseen yhdessä VTT:n kanssa sekä koulutti henkilökuntaa proteesimestarin työhön. Proteesisäätiö vastasi alan osaajien koulutuksesta, sillä varsinainen apuvälineteknikkokoulutus saatiin käyntiin vasta 1980-luvulla.
Suomen yleinen vaurastuminen ja yhteiskunnan tuki ja asennemuutos invalideja kohtaan vauhdittivat alan kehitystä. Muovi syrjäytti puun ja nahan proteesimateriaalina, ja proteesisäätiön mestarit omaksuivat uusia tekniikoita proteesin kiinnitykseen ja osiin. 1960-luvulla Proteesisäätiö alkoi opintomatkan jälkeen maahantuoda ja valmistaa proteeseja Otto Bockin standardisoiduista osista koottuja tukilaitteita. Vuonna 1970 Proteesisäätiössä valmistettiin Suomen ensimmäinen sähköinen käsiproteesi.
Ikääntyvän väestön tarpeisiin
Ajan kuluessa haasteet siirtyivät rintamaveteraanien palvelemisesta väestön ikääntymiseen ja kasvavaan apuvälineiden tarpeeseen. Apuvälineiden saatavuuden parantamiseksi ja tarjonnan kehittämiseksi sekä tuotekehityksen vauhdittamiseksi kaksi suurinta palveluntarjoajaa SPR ja Proteesisäätiö yhdistivät voimansa. Yritys sai nimekseen Respecta Oy, ja se aloitti toimintansa lokakuussa 2000. Kolmetoista vuotta myöhemmin Respecta siirtyi yrityskaupan yhteydessä osaksi Ottobockin globaalia klinikkaketjua. Jatkamme edelleen suomalaisten palvelemista tuottamalla palveluita ja apuvälineitä itsenäiseen ja laadukkaaseen elämään.
Paljon onnea 100-vuotiaalle Suomelle!