Jalkaterän asentovirheet ja kiputilat 


Jalkaterän kivut tuntuvat kävellessä ja juostessa. Ongelmien syynä voi olla jalkaterän virheellinen asento tai jalkaterän toiminta. Virheellinen kävely- tai juoksutapa kuormittaa jalkaa ja johtaa lopulta virheasentoon.

Virheellisistä toimintamalleista esimerkiksi pronaatiohäiriöt voivat aiheuttaa vaivaisenluun syntymisen, kun ponnistavan jalan jalkaholvi joustaa liikaa, jalka löystyy ja mukautuu alustaa vasten.

Supinaatiohäiriössa vartalon paino kulkee jalkaterän ulkosyrjää pitkin. Jalkaterän sisäsyrjän kontakti alustaan vähenee, ja isovarpaan jännitys aiheuttaa isovarpaan tyvinivelen jäykkyyttä. 

 

 

Kantapään kipukohtia

Kantapään kiputiloja ovat esimerkiksi jalkapohjan kalvojänteen rappeuma (plantaarifaskiitti), rasvapatja, rasitusmurtuma sekä akillesjänteen tulehdukset.

Plantaarifaskiitti

Kantapäässä tuntuvan kivun yleisin syy on jalkapohjan jännekalvon rappeuma, plantaarifaskiitti. Jännekalvo kiinnittyy kantaluuhun. Noin kymmenen prosenttia ihmisistä potee jossakin elämänvaiheessa jalkaterän keskiviivassa tai sisäsyrjällä tuntuvaa kiputilaa. Kipu tuntuu erityisesti aamulla ylös noustua tai käveltäessä paljain jaloin kovalla alustalla.

Jännekalvon rappeuman syynä on esimerkiksi jalkaterän rasitus tai voimakas ponnistus. Taustalla voivat olla myös ylipaino, toistuva seisomisesta tai juoksemisesta johtuva rasitus tai jalkaterän asentovirheet.

Jos kantapäästä otetaan röntgenkuva, siinä voi näkyä kalvojänteen kiinnityskohdassa "luupiikki" eli kipukohtaan kertyvää kalkkia. Luupiikki muodostuu jänteen kiinnityskohtaan jänteen suuntaisesti ja ei aina oireile.

Rasvapatja

Kantaluun alla olevan rasvapatjan kiputila on myös melko yleinen. Se syntyy kantapäähän kohdistuneen tärähdyksen seurauksena. Tutkimustiedon mukaan rasvapatjassa tapahtuu myös rappeutumismuutoksia, jolloin joustamaton sidekudos ei vaimenna iskuja ja kantapää kipeytyy. Rasvapatjan muutosten taustalla voi olla myös reumasairaus. Kivun erottaa plantaarifaskiitista painamalla kantapään alaosaa sivuilta. 

 

Akillesjänteen kiputilat

Urheilijoilla ja aktiivisilla liikkujilla esiintyy melko usein akillesjänteen tulehdustiloja. Akillesjänne voi tulehtua eri kohdista tai revetä kokonaan tai osittain. Tulehtunut tai repeytynyt akillesjänne on kipeä etenkin aamulla. Kipu voimistuu kuormituksessa. Jänteen seutu tuntuu aralta ja näyttää paksummalta kuin terveen puolen akillesjänne. Kipu pahenee nilkkaa koukistettaessa.

Akillesjänteen vaivoja aiheuttavat kovilla alustoilla juokseminen, joustamattomat kengän korot ja ponnistukset hypyissä. Akillesjänne kipuilee myös jalkaterän toimintaongelmien, kaarijalan, säären lihasten epätasapainon ja kantaluun vaivojen takia.

Lääkäriin on syytä mennä, jos ei pysty nousemaan varpaille ja jänteessä on kuoppa. Silloin kyseessä voi repeämä.

 

Rasitusmurtuma

Alaraajojen rasitusmurtumia syntyy poikkeavan liikuntarasituksen aikana tai liikunnan määrän tai intensiteetin lisäämisen seurauksena. Riskiryhmiä ovat varusmiehet sekä äskettäin voimaperäisen liikunnan aloittaneet. Rasitusmurtuma voi syntyä alaraajan lisäksi lantioon, reisiluuhun ja kantaluuhun. Heikko lihaskunto altistaa murtumille.

Kipu tuntuu aluksi rasituksessa, myöhemmin levossakin. Jalkapöydän luissa todetaan joskus myös aristava kyhmy.

Hoitoon on syytä hakeutua muutaman päivän sisällä, jos kipu ei hellitä levossa poikkeuksellisen rasituksen jälkeen.

 

Vaivaisenluu

Vaivaisenluu on jalkaterän yleinen ongelma, jossa ukkovarvas kääntyy muihin varpaisiin päin jalan rakenteen tai toiminnan häiriön seurauksena. Ukkovarpaan tyviniveleen kohdistuu poikkeava kuormitus. Tyvinivel sekä siihen liittyvä limapussi kipeytyvät ja turpoavat. Muuttuneen rakenteen vuoksi syntyy hiertymiä ja känsiä. Kipu voi muuttaa jalan toimintaa.  

Naisilla vaivaisenluu on lähes 10 kertaa yleisempi kuin miehillä. Perintötekijöillä on merkitystä vaivaisenluun syntyyn. Vaivan syynä pidetään myös kapeakorkoista ja kapeakärkistä kenkämuotia.

Vaivaisenluuhun voi liittyä monia muita jalkaterän ongelmia, kuten päkiän känsä, kipua, vasaravarpaita, latuskajalka, jalkapöydän rasitusmurtumia ja nivelrikkoa.

 

Kartoitamme liikkumisen ongelmat Respectan alaraaja-analyysissa

Alaraaja-analyysi on apuvälinealan asiantuntijan tekemä analyysi, jossa kartoitetaan alaraajoihin liittyvän ongelman mahdollinen aiheuttaja. Alaraaja-analyysi sopii kelle tahansa, joka kokee haasteita liikkuessaan tai sen jälkeen. Ongelma voi esiintyä esimerkiksi jalkaterässä, polvessa tai alaselässä.

Apuvälineasiantuntijat ovat terveydenhuollon asiantuntijoita (fysio-, jalkaterapeutteja tai apuvälineteknikoita), joiden tehtävänä tunnistaa liikkeen ja toimintakyvyn haasteet sekä löytää niihin sopivat ratkaisukeinot. Haastattelun ja toiminnallisten tutkimusten kautta voidaan arvioida mahdollinen tuennan tarve. Mikäli arvioidaan ratkaisuksi yksilöllinen apuväline tai valmistuki, voidaan mitanotto ja sovitus suorittaa samalla käynnillä.

30 minuutin alaraaja-analyysimme hinta on 45,75 €.

Varaa aika alaraaja-analyysiin klinikallemme ajanvarauksesta puhelimitse 0207 649 749.


 

Katso lisää: