Selkäydinvamma


Selkäydinvamma (selkäydinvaurio) syntyy tapaturmaisesti nikamamurtuman, nikaman siirtymän tai välilevytyrän seurauksena. Tapaturma voi sattua liikenteessä, urheillessa, pudotessa tai kaatuessa. Verenpurkaumat ja turvotus johtavat hermokudoksen lisävaurioihin ja jopa hermosolujen kuolemaan.


Myös kasvaimet, tulehdukset, verenkiertohäiriöt ja selkäydinkanavan ahtautuminen voivat vahingoittaa selkäydintä.

Selkäranka koostuu seitsemästä kaulanikamasta, kahdestatoista rintanikamasta ja viidestä lannenikamasta. Lisäksi selkärankaan kuuluvat ristiluu ja häntäluu.
Kaularangan nikamien vaurioitumisesta syntyy neliraajahalvaus (tetraplegia), ja rinta- ja lannerangan nikamien vaurioitumisesta alaraajojen halvaus (paraplegia).

Suomessa arvioidaan olevan noin 3 000 tapaturmaisen selkäydinvaurion saanutta. Vähintään noin 100 henkilöä saa vuosittain tapaturmaisen selkäydinvaurion.

Kuntoutus ja liikuntaharjoittelu osana hoitoa

Selkäydinvamma aiheuttaa useimmiten pysyvästi lihasvoimien ja tunnon heikentymistä tai puuttumista. Sairaalahoidon jälkeen aloitetaan selkäydinvamman kuntoutus, jossa pyritään mahdollisimman itsenäiseen toiminta- ja liikuntakykyyn ja hyvään elämänlaatuun.

Liikuntaharjoittelu aloitetaan heti, kun yleiskunto sen sallii. Kävelyharjoittelu voidaan aloittaa altaassa, valjaiden avulla, simulaattorissa tai kävelymatolla.

Harjoitteluun voidaan myös yhdistää toiminnallinen sähköstimulaatio (FES) alaraajojen lihasvoiman vahvistamiseksi. Sähköstimulaatiossa heikkoja ja toimimattomia lihaksia aktivoidaan hermoston kautta toistuvasti matalaenergisillä sähköimpulsseilla, mikä johtaa oikea-aikaisiin supistuksiin ja sitä kautta luonnolliseen liikkeeseen.

Selkäydinvammaisilla kuntoutukseen liittyy myös sähkö- ja manuaalipyörätuolin käsittelytaitojen harjoittelu sisällä ja ulkona itsenäisen liikkumisen mahdollistamiseksi.